Rejlers vastaa Koskelan varikon talotekniikka- ja energiasuunnittelusta
Uutinen
Koskelan uutta varikkoa rakennuttava Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy on tehnyt päätöksen edetä hankkeessa toteutusvaiheeseen. Toteutusvaiheen allianssisopimus allekirjoitettiin maanantaina 2. joulukuuta Helsingissä.
Uutinen 4.12.2024
Koskelan uutta varikkoa rakennuttava Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy on tehnyt päätöksen edetä hankkeessa toteutusvaiheeseen. Hankkeen toteuttaa Akseli-allianssi, johon kuuluvat Kaupunkiliikenteen lisäksi päätoteuttaja Skanska sekä suunnitteluosapuolet Sweco, Sipti Infra, Rejlers ja Arkkitehtityöhuone APRT. Raitiovaunuvarikkohankkeen toteutusta ohjaavat kunnianhimoiset ympäristötavoitteet, joiden tavoitteena on vähentää merkittävästi hiilidioksidipäästöjä ja edistää Helsingin tavoitetta saavuttaa ilmastoneutraalius vuoteen 2030 mennessä.
Koskelan uusi varikko vastaa vauhdilla lisääntyvän raitioliikenteen ja kaupunkilaisten kestävän liikkumisen tarpeisiin. Uuden varikon laajuus on noin 41 000 bruttoneliömetriä. Varikolle rakennetaan muun muassa säilytystilat arviolta 50 raitiovaunulle, noin 13 vuorokausihuoltopaikkaa ja 13 kunnossapitopaikkaa, sorviraide sekä työvaunujen säilytys- ja huoltopaikkoja.
Rejlers tuo projektiin vahvaa talotekniikan ja energiasuunnittelun osaamista, vastaten varikon LVIA-, energia-, sähkö- ja sprinklerisuunnittelusta.
– Koskelan varikko on keskeinen pääkaupunkiseudun kestävälle joukkoliikenteelle, ja suunnittelemillamme energiaratkaisuilla on merkittävä vaikutus hankkeen hiilipäästöihin, kertoo Rejlersin rakentamisen liiketoimintajohtaja Topi Tissari.
Raitiovaunuvarikkohankkeen tavoitteena on olla ympäristövastuun edelläkävijä, ja sille on asetettu kunnianhimoiset ympäristötavoitteet niin hiilipäästöjen, kiertotalouden, energiaratkaisuiden kuin ympäristösertifioinnin osalta.
– On hienoa olla mukana tässä tärkeässä hankkeessa, jossa edistämme Koskelan varikon ympäristötavoitteita hyödyntämällä kiertotalousratkaisuja ja vähentämällä hiilidioksidipäästöjä, sanoo Rejlers-konsernin vastuullisuusjohtaja Malin Ljung Eiborn.
Kuva: Arkkitehtihuone APRT
Ota yhteyttä
Kysyttävää?
-
Topi Tissari Hankekehitysjohtaja Lähetä sähköposti: Topi Tissari Soita: + 3 5 8 4 0 7 5 7 9 4 1 7 Suomi
Lue lisää uutisia
Uutinen
- Uutinen 15.12.2025 Rejlersin ja Fingridin kumppanuus energiamurroksessa jatkuu
- Uutinen 7.11.2025 Elenia ja Rejlers kehittämään sähköverkon rakentamisen laatua ja turvallisuutta
- Uutinen 7.10.2025 Rejlers Itäradan kumppaniksi mittavaan ratahankkeeseen
- Uutinen 19.9.2025 Rejlers Vantaan Energian rakennuttajakumppaniksi
- Uutinen 15.9.2025 Rejlers perustaa korjausrakentamiseen keskittyvän liiketoimintayksikön